2005/07
2005-07-26
Presidentti, Porin Jazz ja kaksi murtunutta tuoliparkaa
Kaksi tuolia meni rikki, soitti minulle läheinen taho kuunneltuaan seurueineen viime viikolla jazzia presidentimme vieressä. Uusi jazzin ystävä tosiaan soitti minulle tänään rupatellaksemme puhelimitse keskenämme. Hän kertoi iloisia kuulumisia Porin Jazzin hyvästä musiikista ja surullisia kuulumisia joidenkin sikäläisten istuinten kestämättömästä laadusta eli kantokyvyn heikkoudesta.
Minulle läheisten ihmisten ystävällismielinen seurue oli tosiaan sattunut olemaan ihan niiden kahden - nyttemmin entisen - tuolin vieressä, jotka eivät olleet kestäneet tilanteen paineita. Kukaan yleisöstä ei ollut loukkaantunut, eikä ottanut nokkiinsa. Totta se on. Luotettava taho, jolta olen asian kuullut, on nähnyt itse omin silmin koko tapahtumasarjan. Minä en ollut paikalla, joten kerronkin jutun luurikuulolta eli juoruan: Porin Jazz käyttää huteria tuoleja.
Musiikki oli Porin Jazzin ensikertalaiskävijöiden mielestä ollut nautittavaa. He eivät minun ymmärrykseni mukaan nähneet soinnilla mitään yhteyttä tapahtuneeseen tai edes tuolien kunnottomuuteen. Presidentti puolisoineen oli tosin tullut sillä kertaa paikalle aika lailla myöhässä, mutta ei silläkään ilmeisesti ollut ollut mitään vaikutusta tuoleihin. Tuolit yksinkertaisesti olivat heikkoja ihan omia aikojaan. Kyllä sellaisia tuoleja on! Olen minäkin istunut joskus tuolin hajalle ja löytänyt itseni ketarat pystyssä entisen tuolin jäännösten seasta. Ymmärrän sekä hajoavia tuoleja että lattialle mätkähtäviä istujia hyvin.
Ilmeisesti presidentti oli aivan sattumalta saanut huonon tuolin: se kuulemma silmin nähden hajosi hänen istuutuessaan. Seuraavan tuolin istui hajalle presidentin turvamies. Vasta kolmas tuoli oli ollut tehtävänsä mittainen. Tuntemani seurue oli ollut omalla tavallaan tilanteen tasalla: kamera oli ollut valmiina! Tosin hienotunteisuus oli kuulemma vienyt voiton sensaatiohakuisuudesta. Hajonneesta tuolista epäonnisine istujineen ei ollut otettu kuvaa, kertoi hyvin tuntemani taho.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen puolisoineen ja henkivartijoineen suhtautui minulle läheisen tietolähteeni mukaan kestämättömään tilanteeseen leppoisasti. Osa seurueesta asennoitui jopa silmänsä asialle ummistaen, kuten presidentin puolison oli nähty tehneen sittemmin musiikin aikana.
Onneksi sain kuulla tapahtumasta, sillä jonain päivänähän sama kohtalo eli tuntemattamalle tuolille istuminen voi kohdata myös ihan vihreää presidenttiä. Tuskin tässä Porin Jazzin istuvalle presidentille istuttavaksi ojentamien tuolien huteruudessa oli kuitenkaan vielä kyse presidenttiehdokas Heidi Hautalan presidentille jo seitsemän vuotta sitten toivomista kaventuvista valtaoikeuksista.
-- mmmt
23:42 - /ihmeet
Oikeista unista punottu tarina
Olen nähnyt viime aikoina paljon unia. Olen pakannut unissani ennenkin - niin kuin näissäkin unissani - ja muuttanut uusiin taloihin. Viimeisimmissä unissa oli ollut toinenkin muuttaja, jonka uneksin miehekseni. Unessa asia oli ensin selvä. Sitten taas mietin sitä, etten vaan kuitenkin ole naimisissa jossain muualla muistamatta sitä. Kun oikein pinnistin unessa muistiani, päädyin siihen, että olen eronnut. Niinpä unen lakien mukaan entinen mieheni tuli siihen nykyisen naisensa kanssa mennäkseen jonnekin muualle taas. Heistä en piitannut, vaan uudesta miehestäni, jonka uneksin itselleni. Sitten uneksin tajuavani, että vain haaveilen siitä miehestä, jonka kanssa muutin uuteen taloon. Ihmettelin samalla, miksei mies jo tule luokseni. En ihmetellyt edes ääneen, kun jo sain vastauksen. Lähellä oli nimittäin heti paljon ihmisiä, jotka tiesivät, että hän on sairas. He sanoivat sairauden nimenkin ja se oli pelottava. Ja niin kuin unessa voi tapahtua, hänkin oli siinä ja kertoi suunsa olevan vakavasti sairas. Minä uneksin miettiväni sitä, kuinka hankalaa silloin on syödä, kun suutaan sairastaa. Toisaalta ruuat eivät unissani aina oikein onnistukaan. Eivät edes silloin, kun uneksin käyväni jossain seisovan pöydän ääressä keräämässä itselleni valtavaa annosta herkullista suolaista ja makeaa syötävää. Herätessäni harmittelen kesken jääneitä kohtaamisia ja aterioita. Mietin valveilla monia elävän tuntuisia uniani niin kuin tapahtuneita tosiasioita. Pidän nykyisin useimmista unistani. Nyt on alkamassa uusi yö unineen.
-- mmmt
01:13 - /tunteet
2005-07-25
Minä, kotipingviinini ja kaksi ongelmaa viikonlopun tohinassa
Minä käytän mielelläni vapaa-aikanani ikivanhaa ja vähämuistista kotitietokonettani, jonka käyttöön avatun näyttöruudun keskellä on söpö pingiini. Kotipingiivinini nököttää siinä siksi, että koneessa on Debian GNU/Linux -käyttöjärjestelmä. Se on ihan erilainen kuin yliopiston mikroluokissa väitöskirjan tekemiseen jatko-opiskelijana käyttämieni tietokoneiden Microsoft Windows -käyttöjärjestelmän versiot. Kotipingviinini vapaat ohjelmat ovat aika erilaisia kuin yliopiston käyttämät kaupalliset ohjelmat. Jossain niiden välimailla on työläppärissäni oleva kaupallisen käyttöjärjestelmän ja siinä pyöritettävän Open Officen ohjelmien yhdistelmä.
Kotipingviinini selain on Dillo ja sähköpostiohjelmana on Sylpheed, Niille riittää koneeni 32-megainen muisti. jota vähän parantaa jyväskyläläinen it-tuki järjestelyineen. Ongelmat, joita seuraavassa kerron, voisivat kohdata myös muita pienimuistisia koneita ja keveitä selailu- ja sähköpostiongelmia. Onneksi Kotipingiinini ohjelmistohuollosta vastaa erinomainen etätuki. Enpä tiedä mihin minä ja Kotipingviinini olisimme joutuneet nytkään ilman mainiota etätukea.
Ensin nimittäin jumahti pingviinin kuvalla kaunistetun kotikoneeni näyttöön Dillo-selaimen yksi ikkuna. Olin katsellut joitain Google-haulla löytämääni internetsivuja, kun törmäsin sivustoon, joka jumitti sen selaimen ikkunan, johon avautui. Saatoin avata jumahtaneen sivun vierelle toisen Dillo-ikkunan ja hakea siihen muita nettisivuja katsottavaksi.
Kun sitten sammutin Dillon, se ainakin näytti sammuneen, mutta kone rouskutti itsekseen ilmoittaen mittarissaan CPU-lukua 100. Se tarkoitti sitä, että jokin koneen sisällä tapahtuva toiminta vei 100 prosenttia koneen työtehosta. Niinpä en voinut tehdä kotikoneella mitään online-harrastuksia, enkä kyllä muutakaan tuntikausiin. Käytin luppoajan kodin siivoamiseen ynnä muuhun sellaiseen offline-virkistykseen, mikä sopii viikonloppuun.
Lopulta rouskutuksen jatkuessa yhä, vaikka jo kuusi tuntia oli kulunut ohjelmien sammuttamisesta, tavoitin puhelimitse Jyväskylästä it-asiantuntijani. Hän katsoi netitse kotipingviiniäni ja kertoi sitten puhelimitse kuulumiset. Hän sanoi Dillon olleen koko tuon ajan käynnissä. Jotain sellaista epäilinkin, vaikkei näyttöruudussa ollut ohjelman sivua näkösällä, eikä kaapeliliikennettä näkynyt sen seurantaruudussa. CPU-ruudussa näkyi käynnissä oleva 100 prosenttinen käyttö aina, kun herätin näytön ja tuon mittarin näkyviin. It-asiantuntija sammutti Dillon etähuoltona.
Sitten avasin jonkin ajan kuluttua samalla vanhalla kotipingviinilläni Sylpheedin lukeakseni sähköpostiviestejä ja kirjoittaakseni muutamia. Ohjelma avautui vain melkein. Tosin pystyin kirjoittamaan ja lähettämään yhden viestin odottaessani luettavaa. Sähköpostiviestit pysyttelivät "palvelimellani" tulematta näyttöön, mutta ohjelma ilmotti kyllä avaavansa saapuvien viestien salkkua. Lopulta näkyviin tuli joku viesti, jonka yritin ensin turhaan avata ja sitten yhtä turhaan pistää roskakoriin. En onnistunut. Sen sijaan ohjelma ilmoitti, ettei viestiä voi poistaa. Ohjelma suostui kaikkeen muuhun sammutukseen vaadittavaan, mutta näkymä avautumassa olevasta saapuvien viestien salkusta jäi velttona ruutuun. Soitin taas it-tuelleni, joka lopulta löysi myös tämänkertaisen ongelman ja keksi siihen ratkaisun.
Jos ymmärsin oikein, niin tällä kertaa jonkun tahon lähettämä viesti oli vaellellut edestakaisin kymmeniätuhansia kertoja jonkin viestiin virheellisesti koodatun kuittausmenettelyn vuoksi: Kun viesti oli tullut minulle ensimmäisen kerran, siitä oli lähtenyt lähettäjälle vastaanottajan kuittausviesti, jossa kuitenkin oli jotenkin mukana alkuperäisen viestin lähettämiskäsky. Viesti siis lähti automaattisesti takaisin minulle ja minulta lähti automaattinen vastaus, jotta perille tuli. Ja sama taas uudelleen ja uudelleen. Kuormitus tuli palvelimella olevalle spostilaatikolleni, eikä pieni koneeni jaksanut avata saapuvien spostien salkkua ja moista viestien sumaa.
Tämä viestin ja kuittauksen automaattinen vuorottelu olisi varmaan jatkanut ikiliikkujan tavoin, ellei it-tukeni olisi ystävällisesti käynyt etähuoltona pysäyttämässä tuon ruljanssin. Hän teki sen laitamalla tuon viestin eteen palvelimelle kieltosuodattimen: ei enää mitään tältä lähettäjältä tänne. Kuka siellä toisessa päässä olikaan, niin hän joutuu korjaamaan virheensä ja ilmoittamaan muuta kautta korjauksesta ennen kuin suodatin poistetaan. Jotenkin tuolleen ymmärsin ongelman ja sen ratkaisun.
Aika erikoista, että kahden eri ohjelman minun kannaltani samantapaisilta näyttäneet jumittumiset sattuivat vuorokauden sisällä toisistaan. Kyse oli kuitenkin it-asiantuntijan näkökulmasta ihan erilaisista ohjelmista ja ongelmista.
Näihin jumittumisiin meni huolestumiseen kulunutta viikonloppuaikaani ja virkistäytymässä olevia voimiani niin paljon, että vietin muun osan viikonloppuani ihan muissa puuhissa. Tiskasin vähän, siivosin vähän, luin vähän, katsoin vähän televisiota, rupattelin vähän puhelimessa ja tein muutenkin vähän sitä sun tätä tohinaa.
-- mmmt
02:20 - /tilanne
2005-07-23
Kuljin perjantaina hetkeksi myös kukkaisviikon tunnelmiin
Yritän järkeillä menemisiäni niin, että saan monta asiaa hoidettua samalla kulkemisella. Eilisperjantaina otin kassillisen kirjastoon palautettavia dekkareita mukaani Kehräsaareen toimistoon, sillä siitä oli jo paljon lyhyempi matka kirjastoon kuin kotoani. Tein työpäiväni tutkiskellen projektille taustaa, järjestäen arkistoa, hoitamalla toimiston juoksevia asioita ja hahmottelemalla projektisuunnitelmaa.
Kun työpäivä tuli täyteen, lähdin jatkamaan matkaa Metsoon, jonne on kyllä ihan kivasti matkaa kirjakassin kantajalle ja hitaalle kävelijälle. Reittivalinta painottui tällä kertaa siihen luuloon, että siitä on lyhin matka ja vähimmin vaivaa.
Joskus kuljen Hämeenpuistoon rantatietä, jolloin pääsen nauttimaan pitempään Hämeenpuistosta. Tällä kertaa en ollut nautiskelevalla tuulella, joten nousin katuja ylämäkeen Laukontorin kulmalta Keskustorin kulmalle. Satoi, vaan eipä mitään, sillä minulla oli mukana sateenvarjo. Hämeenkadun molemmin puolin oli valtavasti väkeä niin kauas kuin silmä kantoi. Keskustorilla oli myös tungosta. Musiikki pauhasi ja väki oli sateesta huolimatta iloisen odottavaista.
Hoksasin hetken mietittyäni juhlinnan aiheen. Olinhan nähnyt torstai-illan uutisissa pätkän Kukkaisviikon valmisteluja. Väki oli Hämeenkadun varsilla tietysti siksi, että Tampereen Kukkaisviikot alkoivat ja perinteinen kulkue oli tulossa.
Minun jalkojani särki, kuten usein työpäivän päätteeksi ja kirjakassikin painoi. Niinpä kävelin hiljalleen väkijoukossa Metsoon päin. Poliisiauto oli jonkin matkan päässä poikittain ajoväylällä liikennesulkuna. Jalkakäytävää sain toki kulkea.
Kirjastossa purin kassistani lainojen palautustiskille vissiin 11 kirjaa. Olin pitänyt niitä kotonani ainakin kahden uusinnankin verran, mutta ihan aiheesta. Luen sopivissa väleissä, joten kaikki nämä olin lukenut kuluneen kolmen kuukauden aikana. En lainannut tällä kertaa uutta lukemista.
Luin noiden 11 kirjan jälkeen - ja siis ennen tätä palautusreissua - myös pojaltani lainaksi saamani Orson Scott Cardin kirjan First Meetings in the Enderverse, jonka jo olen palauttanutkin. Kirja oli kiinnostava lisä aiemmin lukemiini Ender -sarjan kirjoihin. Muitakin Orson Scott Cardin kirjoja olen lukenut. Muistaakseni olen saanut ne kaikki samalta ystävälliseltä lainaajalta lainaksi.
Tulevat vapaa-aikaiseen lukemiseen vapautuvat hetkeni ovat jo ennalta ohjelmoidut. Syntymäpäiväiset lahjakirjani - joista kiitos lahjoittajalle - odottavat lukemistaan. "Harry Potter and the Half-Blood prince", "The Oxford of Inspector Morse" ja "Oletko koskaan nähnyt kauniin kaupungin?" ovat pinonakin melkoinen houkutus ja ilonaihe. Siis kuljin kepeästi kotiinpäin.
Kuljin omaan tahtiini Kukkaisviikon kulkuetta vastaan. Näin kaiken, mitä nähtävää oli, vaikka minun ja kulkueen välissä oli lähes kotikadulleni asti melkoisesti ihmisiä. Tällä lailla kävellessäni näin kuitenkin katselevien ihmisten lomitse sen, miten hyvin pukeutuminen ja liikkuminen oli kulkuelaisten kaunistuksena heidän karnevaalitunnelmassaan.
Sateesta emme piitanneet kumpikaan - en minä, eikä kukkaispäivää katsellen tai kulkien viettänyt väki. Pääsin rattoisasti kotiin.
-- mmmt
04:44 - /eloa
2005-07-20
Tulostin lopulta yhden kauniin tekstisivun
Luulin toista päivää, että kyse oli pelkästään taitamattomuudestani. Työläppärin Microsoft Windows XT -käyttöjärjestelmä ja työpöydälläni oleva Canon 460 LBP -kirjoitin eivät kuitenkaan ole oikeastikaan yhteensopivia. Minulta meni kauan sen uskomiseen, mutta vielä senkin jälkeen etsin internetistä tähän sovitteluratkaisua. Näyttää siltä, että löysinkin ratkaisun.
Pari tuntia sitten tulostin yhden sivun tekstin Microsoft Windows XT:stä Canon 460 LBP:llä ihan siististi. Koska ilta on myöhäinen päätin tehdä toisen kokeen vasta huomenna. Väsyneenä voisin tehdä jotain typerää, joka tuhoaisi parin päivän aherruksen tuossa sovittelutyössä.
Muutin luvun 600 luvuksi 300, joka on käytössä olevan tulostimen suurin dpi-luku. Sitä ennen olin ladannut netistä läppärille Canon 460 LBP -tulostinta varten Canon 660 LBP -tulostimen ajurin. Se tosiaan sopi tähän käyttöön, kun olin tuon pikku vaihdon tehnyt. Sitä ennen olin vaihtanut läppärin Biosissa portin ECP:stä EPP:ksi. Sillä lailla Microsoft hyväksyi ratkaisun ja Canon suostui tulostamisyhteistyön. Olin tehnyt paljon muutakin ja tein vielä tässäkin vaiheessa niin kuin käskettiin.
Kukako siis käski? Oikeastaan luin vain ohjeita. Johonkin aikaan tänään päädyin nimittäin Google hakujeni päättymättömältä tuntuneella turneella vinkkiin, joka johti minut saksankieliseen verkkokauppaan. Sen palkista löysin linkin nimeltä Canon LBP 460. Linkin takaa tuli vastaani yhä saksaa, mutta myös ratkaisu ongelmaani otsikolla "Windows XP/2000/NT Treiberlösung für den CANON LBP-460 Laserdrucker".
On siellä muitakin kieliä tarjolla kuin saksaa. Minä vähän lunttasin tarjotusta englanninkielisestä käännöksestä tukea, sillä tekninen saksan sanastoni on aika niukka. Kunhan vielä testailen systeemiä huomenna ja saan jatkuvasti hyviä tulosteita, lähetän kiitokseni tuon erinomaisen ohjeen tekijälle. En vielä kuitenkaan, sillä minähän tulostin vasta yhden sivun. Juuri nyt olen toiveikas toisenkin sivun suhteen.
-- mmmt
23:02 - /ihmeet
Arkisto-, kirpputori- ja internet-hauistanikin saan jutun juurta
Olen kehitellyt projektille strategiaa, mutta en tahdo keksiä ruutia uudelleen. Olen kaivellut ja järjestellyt Trevin arkistoja. Katson, mitä yhdistyksessä on aiempina vuosina tehty ja ketkä siellä ovat toimineet. Tällä tavalla näen aika selvästi, miten lähtökohta on ymmärretty ja miten tavoitteita on asetettu. Vuosien ja vuosikymmenienkin mittaan on erilaisin keinoin saatu monenlaista aikaan.
Olen myös kierrellyt kirpputoreja hankkiakseni vähän reunastaan käytettyjä toimistotarvikkeita. Laatikoston ratkaisin hinaamalla jonkun vanhan yöpöydän jonkin pyörillä varustetun matkalaukkutelineen päällä Linja-autoaseman kirppikseltä Kehräsaareen. Täydensin sitä käytetyllä parin laatikon pahvilipastolla. Jotain olen hankkinut myös uutena kirjakaupasta, sillä yhtä sun toista ei voi käyttää samaan tarkoitukseensa uudelleen. Sitä paitsi kaikkea muutakaan löydu sopivanan aikana kulkkuyhteyksien ääreltä, enkä voi loputtomiin käyttää aikaa ja kuntoa haeskeluun.
Olen etsinyt myös paikallani istuskellen. Olen haravoinut netistä erilaisilla hauilla saksalaissyntyiselle Canon-tulostimelle sopivia ohjaimia. Yksikin sopiva riittäisi. Ihan sellaista en ole löytänyt vielä, mitä juuri tietty MsWindows ymmärtäisi ja osaisi sitten tulostuttaa tällä tietyllä Canonilla tekstiä, jonka olen tehnyt Open Officen tekstinkäsittelyohjelmalla. Sopisi tulostuksen toimia mihin tahansa, mitä kulloinkin tahdon tulostaa.
Monet tilanteet vaativat läppärin lisäksi myös tulostusmahdollisuuden, jotta ajantasaistekstistä saa allekirjoitettavaa tai jaettavaksi kopioitavaa. Sähköä on hyvä olla läppärin lähellä, sillä akun evästys ei jaksa pyörittää konetta kovin montaa tuntia. Ehkä voisin oppia tulostimistakin niin paljon, että voisin lainata saapuvilla olevia tulostimia muuallakin kuin yhdistyksen toimistolla, - siis jos nyt sitten saisin senkin ensin yhteistyöhön läppärin kanssa. Jatkan nettihakuja, kunnes homma hoituu.
Olisi mukavaa, jos voisin tulostaa läppäriltä niin, että se on kytketty tulostimeen. Joka tapauksessa voin hoitaa tulostuksen niin, että lähetän tekstit itselleni sähköpostiliitteenä. Tulostan sen sitten missä vain pääsen sähköpostiani lukemaan sellaisen koneen kautta, jolta voi tulostaa. Toivoa sopii, että opin myös tallentamaan tekstit aina siihen muotoon, joka sopii omaan tulostustilanteeseeni tai viestieni muiden vastaanottajien laitteistoille.
Kaiken tämän toimiston varastossa, kirpputorien pöytien ääressä ja internetin tulinkauppojen sivustoilla viettämieni haeskelurupeamien keskellä olen hoitanut myös yhdistyksen juoksevia asioita ja suunnitellut projektia. Työmatkoilla huomaan kesän ja Verkarannan liepeillä yleisötapahtumien synnyn, kukoistuksen ja kuihtumisen. Tänään löysin yksikseen aidanreunaan jumiutuneen Noitatohtorin julisteen. Se oli niillä tienooilla, missä puiston reunan korkea ja jyrkkä töyräs on kesän edetessä jyrsitty matalaksi ja loivaksi rinteeksi.
Mieleni taustalla muhii kaiken tämän jokapäiväisen elon keskellä kysymys, miksi teen niin kuin teen ja miksi juuri tätä. Kysymys ei ole ihan niin eksistentiaalinen kuin luulisi. Tunnen vahvasti tekojeni perusteiden ja liikkeideni syiden ottavan vuorotellen toistaan isomman osan toimintani ohjauksesta. Silti luotan myös kykyyni pitää huolta suunnasta ja vauhdistakin. Minulla on tavoitteita.
-- mmmt
01:19 - /keinot
2005-07-16
Iloa kerrakseen: Tammerfest soi kosken yli ahkeriin hörökorviini
Kuuntelin eilen Apulantaa livenä. En tietenkään maksanut pääsylippuja, vaan tein töitä klo 16 virran toisella rannalla. Silloinhan Apulanta aloitti päiväkeikkansa. Hyvin kuului. Iloitsin, mutta käyttäydyin kuitenkin hyvin. Täytin nimittäin samalla tilanvarauslomakkeita. Lähdin viemään niitä Metsoon jolloinkin klo 17 kieppeillä. Olin kulkiessanikin mielissäni siitä nuoruuden muistojen tuulahduksesta, jonka apulantalaisten heinolaisjuurten muistaminen minussa herätti.
Elämäni Tampereella maistuu nykyisin jotenkin samanlaiselta kuin muinoin Heinolassa. Vaikka Tampere on isompi kaupunki kuin nuoruuteni Heinola, niin tokihan minäkin olen nyt tammperelaisena yli kaksi kertaa massiivisempi ja eläneempi kuin heinolalaisena. Vesi virtaa kummankin kaupungin läpi.
Itse asiassa nykyinen työpöytäni on suunnilleen kolmen metrin päässä Tammerkosken pinnasta: reilu metri lattiapinnantasaista maaperää ikkunan alla vaakatasossa ja sitten reunalta vähän toista metriä alaspäin veden pintaan. Katsonkin ainä töihin tullessani ja töistä lähtiessäni veteen, joskon näkisin kalan tai pari. Tänään näin jonkin kasvin isohkon lehden vaappuvan hiljalleen vajoten katseeni ulottumattomiin. Tammerfest on karkottanut kalastajat vastarannalta, mutta tässä tämän kuvan kalastajat olisin nähnyt, jos olisin ollut kuvaushetkellä työhuoneessani katsomassa kosken veteen, vettä ja ehdottomasti heitä kohti veden yli.
Tänään aloitin työt ennen puoltapäivää ja päätin jatkaa ahkerointia iltaan asti. Työ sinänsäkin motivoi, mutta kyllä nyt vähän painoi sekin, että kuuntelin Coloradon terassilta jälleen veden yli ja työhuoneeni ikkunasta sisään luokseni kajahdellutta ja kaikanutta musiikkia. Kuulin kaikenlaisia hauskoja huutoja, hihkuja ja laulunluikauksia, kun esiintyjät kokeilivat äänentoistolaitteita ennen ohjelmiston alkua. Soitettiinkohan siellä levyjäkin, kun alussa lauloi Jukka Kuoppamäki -ääni ja jossain välissä Hector -ääni? Vai kuuluivatko ne jostain muualta? Tai ehkä kello kuudentoista esiintyjän ääni ja tyyli toivat mieleen nuo minulle hieman tutummat laulajat.
Iltapäiväni ja iltani elävän musiikin annos kantautui korviini joskus vähän liiankin kovana, mutta kun laitoin vähän lasiruutua väliin, niin johan oli sopivaa. Ohjelman mukaan kuulemani äänet olivat näiden esiintyjien: Kalle Ahola, Sadetanssi ja vielä Kari Peitsamo & Freud, Marx, Engels & Jung. Tuosta viimeisimmästä poppoosta nousevat mieleen Jyväskylän vuosieni tunnelmat. Ei siksi, että he olisivat Jyväskylästä tai että olisin heidät siellä kuullut, vaan siksi, että heidän nimiensä, musiikkinsa ja tyyliensä tunnelma tuntuu heijastavan opiskeluaikani elämäntapaa.
Sitten käy niin, että nykyhetken musiikin kuuntelutilanne ja jotkut vastaavat tilanteet opiskeluvuosilta tuntuvat samantapaisilta. Jyväskylän aikani ensimmäinen vuosikymmen liittyy mielessäni opiskelun ja perheen ohella myös ylioppilastaloon, jossa oli ja on muun muassa elokuvateatteri Kampus-Kino. Nykyisyyteni on Tampereella. Täällä kuljen työhuoneeseni samaisen miljöön tunnelmissa käytävää, jonka varrella on myös elokuvateatteri Niagara.
Lähdin töistä kotiin vasta joskus iltayhdeksän jälkeen. Lämmin kesäilta jatkui vielä kutsuvana. Ihmiset kulkivat kesäisen kepeinä. Joitain tuttujakin näin. Kotona katselin netistä huomislauantain Tammerfest-ohjelmaa. Se näyttää niin houkuttelevalta, että tekee mieli mennä töihin. Ehkä en sentään mene.
-- mmmt
00:53 - /tunteet
2005-07-14
Kalliin maun halpa sovellus eli minä tykkään mistä tykkään
Teen paljastuksen. Ihan viime aikoihin asti minä olen hiukan häpeillyt sitä, että pidän käytetyistä tavaroista, joiden laatukaan ei ole kummoinen. Ne ovat minulla, koska olen saanut niitä perinnöksi vähävaraisilta sukulaisiltani, mutta olen myös hankkinut niitä itse kirpputoreilta halpaan hintaan. Halpa hinta on syntynyt moniin tavaroihini siitä, että ne ovat olleet jo ostaessani havaittavasti viallisia. Edullisiksi hankinnat muuttuvat, kun käyttöaika venyy riittävän pitkäksi laadun heikkouksista huolimatta.
Käyttökelpoisuus on kuitenkin viallistenkin tavaroitteni välttämätön ominaisuus. Arvostamani käyttökelpoisuuden vuoksi pidän tietysti myös laadukkaista ja kalliista tavaroista, joiden hankkimiseen minulla ei kuitenkaan ole hankintavaroja, eikä valmistustaitoja. Niinpä olen häpeillyt sitä, että tavallaan joudun tyytymään siihen halpaan, mistä pidän, kun en saa sitä kallista, josta pidän myös.
Senkkini on hyvä esimerkki vikoja sietävästä maustani. Kirpputorilta aikanaan ostamani senkki oli jo hankkiessani sillä lailla epäkunnossa, että yksi ovi ei mene kunnolla kiinni ja avaimenreikäin ympärillä on rikkinäiset koristelevyt. Senkki oli siksi kuitenkin riittävän halpa kukkarolleni ja tarvitsin siistiä säilytystilaa ja tason kukilleni. Parasta on, että senkkiin tosiaan mahtuu paljon tavaraa.
En edes yritä korjata senkkiäni, sillä tuollaisenaan se tuntuu ihan hyvältä. Tuntuu siltä kuin se olisi ollut aina minulla. Se on hyvä myös käyttötarkoituksensa kannalta ja täysin minun elämäntapaani sopiva. Sitäpaitsi sen kokopuuta jäljittelevät ovien ja laatikoiden viilutukset ovat kauniita ja keltainen lakattu puun tuntu sopii mieleni ja kotini muuhun värimaisemaan kauniisti.
Arvostan siis myös kauneutta, mutta oman mittapuuni mukaan. Taidanpa arvostaa nykyisin myös omaa makuani. Mitäpä hävettävää tässä olisikaan?
-- mmmt
07:25 - /arvot
2005-07-13
Ajantasaista täsmäkeskustelua opettelemassa - eli oppia ikä kaikki
Olen astunut uudelle vuorovaikutusvälineiden käytön alueelle samoihin aikoihin kahta kautta. Nyt voin keskustella reaaliaikaisesti muiden internet-käyttäjien kanssa. Voin naputella lyhyitä riviviestejä reippaalla konevanhuksella, jossa on 32 megaa muistia ja Debian GNU/Linux -käyttöjärjestelmä tai sen parempimuistisella, mutta vaatimattomalla ja hieman nuoremmalla kaukaisella sukulaisvärkillä, jonka käyttöjärjestelmänä on Microsoft Windows. Tosin taitoni ovat vielä vähän haparoivia, mutta eiköhän harjoittelu tee tässäkin asiassa mestarin. Minun pitää tietenkin kehitellä myös jokin rutiini noiden kahden käyttöjärjestelmän vuorottelevasta käytöstä, sillä kysehän on myös työn ja vapaa-ajan erillisyydestä. Alku on vielä vähän hankalaa.
Antti-Juhani on puhunut minulle jo kauan irkistä (Intenet relay chat eli IRC). Minusta irkki on tuntunut eiliseen iltaan asti hiukan mystiseltä jutulta. Käsitykseni muuttui, kun sain pojaltani illalla puhelun, jotta hän opettaa minulle irkkausta, kunhan avaan kotikoneeni debian-valikosta irssi-text -ohjelman. Sitten sitä mentiin irkkiin. Kun sain yhteyden häneen sitä kautta, sain loput ohjeet sieltä ja opettelin taidon alkuun. Tänään sain tietää, että irkki on kaikista vanhin pikaviestipalvelu (Instant messenger).Sillöin oivalsin myös, että osaan saman myös Mikrosoftin tarjoamin välinein. Pomonihan opetti minut viime perjantaina käyttämään mikrosoftilaista pikaviestiohjelmaa (messengeriä), joka on tätä messenger-versiota uudempi. Hän näytti ensin toimistossa mallia. Sitten hän avasi keskustelun yhteisen tuttumme kanssa katsoen vieressä, miten toimin. Hänen mentyään kotiin keskustelimme vielä ihan oikeasti pari riviä tekstiä. Muut tämän lajin hienoudet saavat odottaa tulevia aikoja.
-- mmmt
15:55 - /keinot
2005-07-11
Teen työtä, vietän elämää ja kohtaan ihmisiä - mitäpä tässä nyt muutakaan
Olen viettämässä ahkeraa kesää. Joinain tämän kesänkin iltoina olen osallistunut vihreiden yhdistysten hallitusten kokouksiin. Kunnallisjärjestön kokouksessa olin sihteerinä ja TASVINAn kokouksessa puheenjohtajana. Kaikkina kesäisinä arkipäivinä teen osan päivästä työtä, jota eteeni asetetaan pestissäni Trevin projektisihteerinä. Teen työtä siis jokaisena arkipäivänä, jos en sitä ennen ole tehnyt silleen ylitöitä, että saan vastaavan määrän vapaata. Vapaa-aikanani jatkan yhä filosofisia tutkimuksiani sen verran kuin jaksan.
Olen päässyt nyt projektisihteerin pestissäni tekemään paljon sellaisia toimistotöitä, joita ovat lähinnä muistuttaneet ne työt, joita tein joskus yli 20 vuotta sitten ensin Jyväskylän ylioppilasteatterin teatterisihteerinä ja sitten Jyväskylän yliopistossa sijaistaessani kanslisteja vuorotellen Erityispedagogiikan laitoksen ja Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan kanslioissa. Näitä tein tietysti ennen tutkijan(pätkätyö)urani alkua.
Muutakin teen. Niinpä monet työssäni nyt tarvitsemistani taidoista tulevat vielä varhaisemmalta ajalta eli kotitöistä ja naapureille kouluvuosien mittaan tehdyistä urakka-, metri-, kappale- tms hinnoitelluista maataloustöistä, mutta paljon eväitä sain myös lukioaikojeni kesätöistä ja harrastuksista. Jonain kesäisenä päivänä äskettäin sainkin ilokseni sähköpostiviestin lukioaikaiselta koulukaverilta, joka on nykyisin psykologi, äiti, puoliso ja jatko-opiskelija Savossa. Samalla sain terveisia parilta muultakin koulukaverilta, joista toinen on juurtunut Heinolaan ja toinen käväisee siellä silloin tällöin Italiasta. Meillä naisilla oli ennen vanhaan mukavia keskusteluja koulutuntien liepeillä ja muutenkin. Näitä miettiessäni nousi mieleeni muisto muun muassa koulumatkojeni varrella eksoottisen näköisenä kökottäneestä Harjupaviljongista, jolla ei tosin ole mitään tekemistä juuri näihin koulukavereihini liittyvien muistojeni kanssa.
Jonain kesäisenä päivänä voisi olla mukavaa tavata kaikkiakin muinaisia koulukavereitani entisessä koulukaupungissa. Varmaan yritän sitä, jos saan aikaan sukulaisvierailun heinolalaisen veljeni ja hänen perheensä luo. Tosin liikun suvun luona nykyisin aika harvoin ja silloin vierailu täyttyy sukulaisten tapaamisesta ja muusta ohjelmastani niin, että en ole ehtinyt koulukavereita etsiskellä. Erilaisten seminaarien ja kokousten osuessa suvun lähistölle käväisen kyläilemässä ja vaikkapa yökylässäkin, jos aikaa on. Joskus saan kutsun juhliin, joihin toisinaan onnistun ilokseni myös osallistumaan. Silloin näen myös maisemallisia muutoksia. Yksi suurimmista maiseman muutoksista on tapahtunut eri vaiheissaan Heinolan siltojen tienoilla. Ei riittänyt, että uusi maantiesilta korvasi vanhan sillan, vaan Heinolan Tähti rakentui Kymijoen ylle heinolalaissiltojen maisemaan. Se vaikuttaa paljon siihen, miltä Heinola näyttää ohikulkijasta, sillä ohihan se silta kulkee, eikä kautta.
Jonain lähimmän elokuun, joulukuun ja tammikuun päivänä saatan olla sukulaisteni juhlissa. Onneksi kaikki sukunimikaimani eivät ole sukulaisiani, sillä uteliaisuuttani löysin nimipalvelusta tuhansiin nousevan luvun sukunimeni kohdalta. Kohtuullinen määrä sukulaisia on ihan paikallaan. Täälläpäin ei ole isäni puoleista sukua, vaikka sukunimikaimojani löytyykin Pirkanmaalta. Ainoaa täälläpäin asuvaa äidin puoleista sukulaistani en tunne ulkonäöltä, mutta varmaan olen hänet joskus jossain ihan muuallapäin tavannut tai jopa tuntematta jossain täällä. Tulevan puolen vuoden aikana on toiveissani kuitenkin kutsu ensin vanhimman veljeni ja sitten hänen vaimonsa pyöreiden vuosikymmenien synttäreille Lahden taakse ja pisteenä iin päälle toivon kutsua ainoan sisareni puolivuosisataissynttäreille meren rannan tuntumaan.
Edellisen kerran tapasin juhlivia sukulaisiani yli puolitoista vuotta sitten nuoremmista veljistäni vanhimman puolivuosisataisjuhlissa Heinolassa. Tuon veljen luona minun kyllä pitäisi käydä jo nyt kesällä, sillä lupailin niin kevään rippilapselle, kun en päässyt hänen konfirmaatiojuhlaansa. Sitten joskus tulevina vuosina tulevat vielä kahden nuorimman veljeni 50-vuotisjuhlat, joitain rippijuhlia, valmistujaisia ynnä muita, ennen kuin minä siirryn vanhimman veljeni tämän kesän vuosilukemiin. Minusta juhlat ovat mukavia, mutta niiden järjestäminen tai niihin matkustaminen syövät rahaa. Ehkä asiat järjestyvät näiltäkin osin, kunhan juhlittavaa tulee vastaan.
Sinä päivänä, jota tähditti yllättävän halpa ja raskas läppäri, tapasin kaupungilla pitkästä aikaa yhden ystävän. Tämä rouvashenkilö on jo eläkkeellä. Juttelimme ensin kadun kulmauksessa ja sitten vielä hänen tarjoamiensa kahvikupposten äärellä jossain kuppilassa, sillä päivä oli viileä ja tuulinen. Olemme joskus rupatelleet useamminkin ja liikkuneet samanlaisten harrastusten parissa, mutta nyt edellisestä tapaamisestamme oli jo varmaan parikin vuotta. Tuttuus oli tallella ja keskustelu virkisti muistia. Hän lähti jatkamaan eläkepäiviensä viettämistä ja minä palasin työn ääreen. Tein sen työpäivän täyteen etsimällä ohjelmia, joita työssäni tarvitsen ja joita ei vielä ollut käytettävissä.
Sinä päivänä, jona joku muu etsi puolestani ohjelmia, joita työssäni tarvitsen - ja oli muutenkin meneillään viikonloppu - tuli helsinkiläisserkkuni E käymään. Hän oli ohikulkumatkalla ystävänsä luota Längelmäeltä (linjurilla tänne ja täältä rautateitse) Helsinkiin. Hän tarjosi hyvää syötävää edellispäiväisten nimmareitteni kunniaksi sunnuntaiterassilla ja tulossa olevien synttäreitteni kunniaksi maanantaina ruokatauollani. Keskustelimme paljon naisten juttuja elämän kaikista asioista ja vähän muustakin, kuten meillä on tapana ja kävimme kaupunkikävelyillä aika lailla, sillä sunnuntaina ja maanantaina sää suosi ulkoilijoita.
Sinä maanantaina tapahtui jossainpäin avaruutta järjestetty törmäys Tempel1-komeetan koostumuksen tutkimiseksi. Minä tein silti töitä toimistolla ja E-serkku vietti aikaansa työpaikkani sisä- ja ulkomaisemiin tutustumalla. Iltapäivällä saatoin hänet junaan ja palasin toimistolle valmistelemaan tilaa kaapeille ja suunnittelemaan niiden kuljetusta ulko-ovelta perille asti. Jatkoin työpäivää silleen ihan mielelläni täyteen asti, vaikka aurinkoinen sää kyllä vietteli muihin puuhiin.
Sinä päivänä, jona kuljetusliike toi ulko-ovien luo raskaat käytetyt kaapit, joiden muoto muistuttaa vain filosofin silmällä katsottuna perinteisiä kaappeja, minä raahasin neljän paikallisen herrasmiehen eli naapuritoimistojen väen avulla nämä ihan toisenlaisina todellistuneet kaapit paikoilleen. Sitten vähän myöhemmin tapasin toimistolla yhden uudemmin tutun pariskunnan. Jäin töihin vielä heidän lähdettyään, mutta eivät he lähteneetkään vielä kauas. Olin kaappien ja julisterullien siirtelyissä rasittanut kroppaani aika lailla kauttaaltaan, joten tartuin jonkin ajan kuluttua helposti heidän tarjoukseensa, jotta jos tulisin terassille, saisin juoman. Istuskelimme juominemme kapakan terassilla varmaan toista tuntia rupattelemassa. Sitten olikin hiukan kivuliasta nousta ja käydä, mutta en muistaakseni valittanut ääneen.
Sinä samana kaappien vastaanottamisen päivänä kävin vielä myös vaateostoksilla. Minä olin paikalla enemmänkin makutuomarina tai antamassa ännännen mielipiteen Specin väen ja ostajan mielipiteiden rinnalle. Ostokset onnistuivat mukavan rupattelun kera. Kävimme onnistuneen ostosreissun kunniaksi vielä donitsikahveilla ja jatkoimme rupatteluamme.
Minä tosin halusin kuppilaan myös siksi, että kroppani oli kivusta kuin tulessa. Minun olikin sitten tosi vaikea nousta kahvittelun jälkeen liikkeelle, sillä lyhyt levähdys ei ollut vähentänyt kipuja juuri lainkaan. Kaappien tilan valmistelussa ja sitten kaappien siirtelyssä saamani nivelkivut alkoivat vaikuttaa tosi pahoilta. Köpöttelin kuitenkin kotiin ja päätin pysytellä kotosalla pari seuraavaa päivää. Uusi työläppäri mahdollistaa etätyön ja osa-aikatyön tunnit voin sijoittaa (ajankohtaan sidottuja tehtäviä lukuunottamatta) miten tahdon. Lisäksi saan vapaata kertyvistä ylitöistä.
Sinä keskiviikkopäivänä, jona ryhdyin kirjoittamaan ikäni numeroa suurempana kuin edellisenä päivänä, minä sain Antti-Juhanilta mukavia kirjallisia lahjoja ja hänen itse kehittämäänsä reseptiin pohjautuvan kotiruoka-aterian. Sain poikani lisäksi onnitteluja muiltakin: vanhimmalta veljeltäni onnea ja kesää toivottavan tekstarin, siskolta vitsikkään ja iloisen onnittelutekstarin, serkulta synttärikakkukuvallisen onnittelutekstarin, entiseltä mieheltäni onnittelut kahtakin kautta ja - silloin ja noilla tienoin muutenkin - muitakin onnentoivotuksia toisiltakin sisaruksiltani kuin mainitsemiltani, mutta myös muilta ihmisiltä. Enköhän minä tällä onnella jonkin aikaa pärjääkin.
Sinä torstaina, jona niveleni olivat vielä kovin kipeät kaappiurakan jäljiltä, vietin päivää kotosalla rauhassa. Saatoin sitten iltapäivällä poikani junaan. Vesisade alkoi heti lähtiessäni asemalta kotiin. Kotona nautin tämän vuoden ensimmäisestä koti-ikkunan kautta välittyneestä ukkosen näköhavainnosta synkkine pilvineen, valuvine sateineen ja leiskuvine salamoineen. Jotain jyrinää olin toki kuullut aiemmin myös silloin, kun ikkunani olivat vielä suojakalvon peittämiä ja silloinkin, kun vain pressut peittivät näköalan. Nyt näin uusien ikkunoitteni läpi näkymän mittaisen spektaakkelin, joka kesti puolisen tuntia.
Olin lopun päivää muutenkin aloillani, sillä kokemukseni mukaan pari suhteellisen liikkumatonta päivää, joina en ainakaan kanniskele tai nostele mitään, riittävät näiden iänikuisten ja lukuisia kertoja tutkittujen nivelkipujeni kuittaamiseen. En minä kaikkea silti hoitamatta kuittaile. Olen toki hoitanut muita vaivojani myös lääkäreiden määräämillä lääkkeillä ja niillä keinoilla, jotka kulloinkin ovat olleet tarpeen. Jotta osaisin erottaa toistuvat pikkuiset tai ohimenevät tutut vaivani mahdollisista uusista isoista, hoitoa vaativista vaivoista lueskelen aiheesta eri lähteistä.
Nyt löysin netistä TV-sarjaan liittyvän Minilääkis -sivun otsikolla Lääketieteen perusteita - avoin verkkomateriaali. Yleensä huomaan lukiessani, että vaivassani ei ole riittävästi eväitä vakavampaan. Niin nytkin. Vaikka säryt tuntuivat vielä illalla tosi kovina, päätin elää siinä lujassa luottamuksessa, että kyse olisi tavallisista nivelvaivoistani. En siis hermostunut, enkä myöskään hävittänyt kipua lääkityksellä. Sain nukuttua muutenkin.
Sinä perjantaina, johon päätin viimeksi työviikon, kävin aamusta omilla asioillani. Kymmenestä lähtien tein ylipitkän toimistotyöpäivän, jonka keskellä oli työpalaveri. Raportoituani tekemisistäni ja seuraavien tekemisten suunnittelusta opettelin pomon opastuksella yhden minulle uuden tietokoneohjelman käyttöä. Hänen lähdettyään jatkoin toimistotöitä ja pidin vielä yhden työpalaverinkin ennen kuin lähdin viikoloppua viettämään. Siinä vaiheessa huomasin tehneeni taas kevyesti enemmän kuin yhden työpäivän työt. Mikäpä oli tehdessä, sillä ilokseni huomasin eläneeni tuntikausia kivuitta. Jotain raskaita nostelu- ja siirtelytöitä minulla on vielä työlistalla tuleville päiville, mutta sitten tehtäväni painottuvat toimistotöiden lisäksi projektin suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Sinä lauantaina, joka aloitti viime viikonloppuni, kiertelin kirpputoreilla etsimässä edullista laatikostoa, mutta en sitä löytänyt. Yöpöytiä, yölaatikostoja ja lasten pöytiä ja laatikostoja löysin, eikä niitä hinta pilannut, mutta ei niistä ole työpöydän laatikostoksi. Kotimatkalla sain sateelta täydellisen kastelun, joten palasin mielelläni kotiin. Luin dekkaria, korjasin vaatteitani, tein kotitöitä ja katselin televisiota, kutakin vuorollaan.
Eilen vietin mukavan suvisunnuntain lepäillen ja lukien.
Nyt maanantaina jatkuu helteinen sää, mutta onneksi päivän työt on jo tehty.
Huomenna päivystän Tampereen vihreiden toimistolla klo 10-14, mutta varmaankin jatkan silloin toimiston tilojen ja aineistojen järjestelyä, jos väki liikkuu muualla kuin toimistolla. Varmaan toimistokaapin täyttö jatkuu vielä iltapäivälläkin, joten suunnittelen suoraa siirtymistä siitä Telakalle kesäiseen vihreään hallituksen kokoukseen.
Keskiviikosta alkaen minua saattaa työn lisäksi kiinnostaa myös Tammerfest.
-- mmmt
14:07 - /eloa
2005-07-06
Vanhentumisen vuotuinen taitekohta ynnä muuta
Mukava päivä vanhentumista varten. Kotiini tulvii valoa. Tästä kerroksesta näkee juuri tänään ensimmäistä kertaa kuukausiin ihan normaalisti ulos. Aamuvarhain työväki kalkutteli ja surrasi seinän takana ja äsken joku kantoi viimeisen tähän näkyvän pystytangon tuosta editse muualle. Maailma on jälleen avoinna ikkunani takana.
Poikani on pitkästä aikaa käymässä Tampereella ja heti suurentuivat kirjaimet, joita näen näytölläni. Nyt ei tätä varten tartte käydä rillejä uusimassa. Juhlimme tänään sitä, että kirjoitan nyt ikäni hieman toisin kuin eilen.Vanhenemiseni kunniaksi ei sentään liputeta. Juhlaliputus on siksi, että tänään on Runon ja suven päivä - ja siksi, että runoilija Eino Leino syntyi 6. heinäkuuta vuonna 1878.
Kaukaa entisestä elämästäni tuli tieto, että poikani isä on aloittanut blogin. Aloitusmaisema onnittelee Karin logia ja toivottaa pikaista siirtymistä muiden joukkoon blogilistalle.
-- mmmt
11:47 - /ihmiset
2005-07-03
Polkupyöräilyn ilot ja surut - ja joukkoliikenne
Minä olen kertonut joskus melkein vuosi sitten jutussani varhaisia muistoja siitä, miltä minusta tuntui hyvin varhaisessa lapsuudessani serkkuni kyyditessä minua polkupyörällä ja kesän viuhuessa ympärilläni. Jotkut epäilivät silloin muistojani muinaisen ikäni vuoksi, mutta olen tarkistanut asian suunnilleen vuosi sitten serkuiltani. Sysmäläinen ja asikkalalainen serkuni olivat tulleet pyöräillen Pertunmaalle meille eli tätiläänsä. He kuljettivat minua, alle kaksivuotiasta serkkuaan elämän nautintoihin uimarannalle ja muutenkin. Kokemus oli niin erikoinen, että jossain kuvien, tunteiden ja heidän sanojensa muodossa muisto painui mieleeni. Kertoessani siitä olen tietysti tehnyt sen osittain myöhemmin omaksumillani sanoilla. Joka tapauksessa varhaisimmat pyöräilymuistoni kyydittävänä ovat kauniita ja ihania.
Myöhemmin tuli muita sävyjä mukaan, kun halusin pyöräillä itsekin. Olenkohan kertonut joskus siitä, miten ennen kouluikää jo Heinolan maalaiskunnassa asuessani ihailin parin eri naapurin kuopuksien lastenpyörää? Kotini oli kahden kylän rajalle ja minä osallistuin ison veljen ja neljän pienemmän sisarukseni kanssa leikkimisen lisäksi kolmenlaisen lapsilauman leikkeihin: tuusjärveläisen muutaman ison talon lapset ottivat meidät joskus leikkeihinsä, koskenmyllyläisten omakotitalojen kaikki lapset ottivat meidät toisinaan leikkeihinsä ja kolmas porukka muodostui silloin, kun noita naapurinlapsia kummastakin kylästä tuli meille leikkimään.
Kummassakin kylässä oli yksi pieni lastenpyörä, mutta meillä ei ollut. Vain noita pieniä pyöriä vaativissa leikeissä meidän perheemme köyhyys aiheutti syrjintää. Pikkupyöriä lainattiin kaikille muille, mutta ei minulle tai sisaruksilleni. Meidän piti juosta leikkiin kuuluva ehkä sadan metrin mennen-tullen-taival, jonka muut pyöräilivät. En saanut lainata pikkupyörää edes silloin, kun olin parhaan ystäväni kanssa kahdestaan ja toinen noista ihanista pienistä pyöristä oli sentään hänen.
Äskettäisessä jutussani Jonkinlaisia mielilinkkejä toisten blogeihin kerroin isäni minulle tekemästä polkupyörästä ja äitini minulle tekemistä pyöräilyhousuista eli ajasta, jolloin olin mennyt kansakouluun. Nämä olivat vanhempieni vastavetoja naapuruston pikkupyöriä vastaan ja minun puolestani. Kyllä sillä isän tekemällä isolla pyörällä ajoivat sisaruksenikin, mutta emme lainanneet sitä muille.
Isän tekemä polkupyörä lopulta kuitenkin varastettiin koulun pihalta. Juuri varkauden estämikseksi pyörä jätettiin maalaamattomana kuluneisiin väreihinsä, jotka olivat eri osissa erilaisia. Ei se maalaamattomuus auttanut, sillä pyörä oli muuten hyvä. Tuon pyörän jälkeen minulta on varastettu vielä kolme muutakin polkupyörää.
Ostin opiskelemaan lähtiessäni itselleni silloin muodissa olleen punaisen pyöriltään midikokoisen polkupyörän. Se varastettiin lukuisien muiden pyörien kanssa yhtenä vuodenvaihteen yönä jyväskyläläisen Kortepohjan ylioppilaskylän pyörätelineestä. Matkojen päästä sain nuoremmista veljistäni keskimmäiseltä lainaksi hänen pyöriltään minikokoisen polkupyöränsä, jolla pyöräilin Jyväskylässä pitkään. Sitten se varastettiin lukkojen takaa varastosta niin kuin silloin varastettiin polkupyöriä monesta muustakin varastosta sielläpäin. Puhuttiin, että paikalla oli käynyt kuorma-auto, jonka lavalle varastetut pyörät oli lukittuina lastattu. Jossain vaiheissa ostin itselleni vielä uuden polkupyörän, valkoisen Peugeotin. Muutaman vuoden pyöräilyn jälkeen se varastettiin perheemme pupuhuhtalaisen kotikerrostalon pyörävarastosta. Silloinkin pyöriä lähti vorojen kouriin niiltä tienoilta iso joukko.
Olin kuitenkin alkanut jo kiinnittää huomiota horjahteluihin ja satulalta putoamisiinkin, joita minulle oli aina tapahtunut pyöräillessäni. Lääkäri suositteli pyöräilystä luopumista, joten en ole hankkinut uutta polkupyörää. Olen lopettanut pyöräilyn.
Olen nauttinut polkupyöräilystä ennen vanhaan ja kävelystä nautin nykyisinkin, vaikka en enää pyöräile. Oman pyöräilemättömyyteni olen kokenut menetyksenä aivan viime aikoihin asti, mutta nyttemmin olen päätynyt polkupyöräilyn suhteen vähän ristiriitaisiin ajatuksiin. Polkupyöräilyssä on nimittäin ainakin pari liikuntakykyyn liittyvää hankaluutta ja jotain yhteyttä myös joukkoliikenteen kuihtumiseen pyöräilyn yleistymisellä saattaa olla.
Jos on huimaustaipumusta ja kramppaavat jalat niin kuin minulla, voi pyöräillessään olla vaaraksi itsensä lisäksi muillekin liikenteessä horjuessaan ja kaatuillessaan. Muitakin sellaisia vaivoja voi olla, jotka estäisivät auton rattiin tarttumisen, mutta eivät tule esteenä mieleen pyörän ohjaustankoon tartuttaessa. Sellaisia voivat olla vaikka muistikatkot tai jotkut kohtauksia aiheuttavat sairaudet, jos lääkitys ei ole kunnossa. Näiden vaikutuksen näin äitivainaan tuttavapiirissä äidin elämän viimeisinä muistillisina vuosina. Siksi olen ruvennut miettimään polkupyöräilyä uudelta kannalta viime aikoina. "Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoja?" Ehkä. Tai ehkä ei, sillä en minä ole ainoa, joka ei voi pyöräillä.
Olen miettinyt sitä, miten polkupyöräily vie matkustajia joukkoliikenteestä. Joukkoliikenteessähän kanavoidaan nimityksen mukaisesti joukkoja yhteiselle reitille samaan aikaan, kun taas polkupyörä sallii yksilöllisen aikataulun ja reittivalinnat henkilöauton tavoin. Henkilöautoista ei ehkä niinkään siirrytä silloin tällöin polkupyöräilemään, vaan joukkoliikennevälineistä. Niillä matkustaminen vaatii kärsivällistä aikatauluihin ja reitteihin sopeutumista sekä jatkuvaa maksukykyä nousevista hinnoista huolimatta.
Polkupyöräily vie hyväkuntoisia, itsenäisiä, aktiivisia matkustajia ontuvalta joukkoliikenteeltä niin kuin yksityisautolukin. Pyöräilyn lisääntyminen ei välttämättä vähennä henkilöautojen käyttöä, vaan lisää autottomien joukkoliikenteen käyttäjien liikkumisvapautta. Joukkoliikenne ei matkustajamäärien vähentyessä pysty palvelemaan yhtä hyvin kuin ennen. Tämä koskee erityisesti liikuntarajoitteisia tai liikennevälineettömyyden valitsevia matkustajia: reittejä karsitaan, ajoja harvennetaan ja matkojen hintoja nostetaan. Samat ongelmat purevat tietenkin keiden tahansa matkustajan kärsivällisyyteen. Näin menevien ja hyvin toimeentulevien ihmisten siirtyminen yksityisautoiluun saa lisää vahvoilta näyttäviä perusteita joukkoliikenteen heikkenevistä ja kallistuvista palveluista.
Pitäisikö sitten tyytyä ekologisesti hyvään ja yksilöllisyyttä kunnioittavaan kampanjointiin yksityisautoilun korvaamisesta polkupyöräilyllä ja tarjota auttava määrä yhteiskunnan sponsoroimia julkisia bussi- ym. -linjoja köyhille ja kipeille? Eipä niinkään. Kaikkea yksityisautoilua ei voi korvata ollenkaan muilla liikkumistavoilla, eikä pyöräily sovi ihan kaikkeen liikkumiseen niillekään kulkijoille, joilta yksilöllinen pyöräily sujuu.
Henkilöauton laajennukset eli bussit, junat ym. joukkoliikennevälineet ovat tarpeen, samoin omistamista laajentava autojen vuokraus omaan käyttöön kuskeineen - kuten takseja käytettäessä - tai yhteisomistukseen hankittujen autojen vuokraaminen omaan käyttöön vain rajatuksi ajaksi tai tietyille matkoille silloin tällöin. Toisaalta myös polkupyörien yhteisöllisyyttä voi lisätä. Olen joskus katsellut ihaillen tandempyöräilijöitä tai lasta rattaissa pyörän perässä vetäjää. Näistä rattaita vetävistä pyöräilijöistä voi lukea esimerkiksi blogista nimeltä maalainen vaikkapa jutusta Maalari maalasi taloa ja siellä olevista kommenteista.
Kannattaisikohan miettiä myös poljettavia takseja joko perässä vedettävine matkustajavaunuineen tai sitten niin, että matkustajaosasto on edessä ja ohjaava polkija heidän takanaan? Jossainhan ne ovat yleisiä. Joka tapauksessa on hyvä, että joissain kaupungeissa on satunnaisten pyöräilijöiden maksutta tai pientä panttia vastaan lainattavissa olevia polkupyöriä. Itse kävelen työmatkallani nykyisin sellaisen pyörätelineen ohitse, jossa on milloin mikäkin määrä lainattavia polkupyöriä. Päättelen määrän vaihteluista, että pyöriä myös käytetään.
Pyöräilyyn liittyy kaikesta huolimatta paljon nautintoa. Yksi mukavimpia pyöräilyyn liittyneitä elämänvaiheitani on ollut aika, joilloin Antti-Juhani opetteli ajamaan lastenpyörällään, jonka nimi oli suomeksi Salama. Olisikohan rungossa lukenut Plixt? Opettelu vaati sinnikkyyttä, mutta onnistui mainiosti. Kävimme sitten usein pyöräilemässä Jyväskylän liikennepuistossa, mutta ajelimme vuosien mittaan paljon muutenkin yhdessä.
-- mmmt
13:32 - /keinot
2005-07-01
Blogien kirjoittajat Cameronin koe-eläiminä: katsopa nyt itseesi!
Jollain tutkijalla nimeltä Cameron on huumorintajua, mutta tutkimus on ihan asiallinen. Hän tekee (englanniksi) blogeihin ja näiden kirjoittajiin liittyvää tutkimusta. Minä ainakin nautin vastaillessani, sillä sainhan taas uuden perusteen katsoa itseeni: lomakkeet peilaavat kuvaa nettipäiväkirjan kirjoittajasta.
Cameron kutsuu yhä mukaan ihmisiä, joilla on tai on joskus ollut oma (tai yhteinen) blogi: vapauttakaa Cameron. Minusta sen voi tehdä ryhtymällä hänelle koekaniiniksi.
Minä huomasin linkin tuohon tutkimukseen joidenkin blogisuosikkieni sivulla. Ajattelin, jotta miksipä en sitten minäkin. Siksi minä kahlasin tutkimuslomakkeet läpi. Vasta tätä juttua kirjoittaessani tajusin, miten paljon olin nauttinut vastailemisesta. Itseäänhän siellä sai tutkiskella ja omaa blogiaan. Sai toki tutkiskella myös suhdettaan maailmaan blogistanina ja ihmisiin online-offline -kohdattavina ammattilaisina.
Käytän joskus joitain tiettyä aihetta myös keinona, jonka avulla etsin tuhansien blogien joukosta uusia löytöjä suosikkilistalleni entisten lisäksi. Tällä kertaa löysin joitain blogeja suosikkilistalleni, kun katsoin Mistä maailmalla puhutaan (blogilista.fi) -listalta, mitkä blogit linkittivät MIT:n blogitutkimuksen sivulle. Enemmänkin sieltä olisi voinut löytää, sille linkittäjiä on tätä kirjoittaessani 31. Tämänpäiväinen rupeamani blogistanissa tulee kuitenkin täyteen juuri näillä minuuteilla. Toiste sitten.
Linkitän suosikkilistani muut koe-eläimet tähän niistä blogiensa jutuista, joista linkin löysin.
Antti-Juhani Kaijanaho
Ihan kiva elämä - Rather nice life
Kangasala
Janka's log
Meiran weblog
my typo
Kolikon kääntöpuoli
marginaali näyttää tutkimuslomakkeetkin.
Tälläkin kertaa monet blogisuosikeistani jäivät juttuni ulkopuolelle, sillä en löytänyt kaikkien sivuilta tämän testin painiketta. Siitä päättelen, että suosikkini eivät ole keskenään aivan samanlaisia. Tunnustankin näin meidän kesken, että minulla on omasta mielestäni varsin monipuolinen suosikkista. Pidän sitä ainakin toistaiseksi vielä lukkojen takana blogilista.fi -palvelussa.
-- mmmt
23:06 - /blogit
