aie
2004-08-10
Toiveista tavoitteisiin
Nelivuotisessa mummonmiljoonaprojektissani (1999-2002) kehittelin muun muassa toiminnan suunnittelun apuvälineitä. Tai oikeastaan hioin ja kokeilin niitä. Kyseessä on pari lokerikkoa, joiden muunnelmat minulla on tuossa palkissanikin. Ylempänä olevan 9-ruutuisen kartoituslomakkeen kokeiluvinkki löytyy ideat-lokerosta. Alemman 6-ruutuisen käyttöäkin voi joku haluta kokeilla, joten kerron siitä vähän tässä.
Toiminnan suunnittelussa on usein ongelmana se, että keskenään ristiriitaisista toiveista mikään ei päädy tavoitteeksi. Elämä etenee silloin sattumanvaraisemmin kuin olisi välttämätöntä. Omat sähläykseni ovat olleet sen verran monimutkaisia, että niistä on tähän vaikea karsia esimerkkiä. Muistutan vain tässä yhteydessä, että koko tämä blogini aloitusmaisema tähtää minun osaltani todellisuussuhteeni kartoituksen pohjalta toiveista tavoitteisiin.
Tässä yhteydessä kerronkin toiveiden ja tavoitteiden ristiriitaisuudesta toisen esimerkin. Kerron havaintojeni pohjalta, mutta kuitenkin kuvitteellisesta nuoresta parista. Toinen heistä on tottunut käyttämään väljästi rahaa pukeutumiseen ja bilettämiseen, toisella taas on ollut moottoripyöräily elämäntapana. Pariskunta asuu vuokralla, saa lapsen ja tahtoo vankentaa kotinsa omistuspohjalle. Suvun piiristä voisi ostaa omakotitalon asuntolainalla, koska omavastuuosuus olisi oman perintöosan muodossa jo varma.
Kun vanhemmat eivät ole tukemassa työssäkäyvää, itsenäistä pariskuntaa, on heidän itse varauduttava elinkustannusten lisäksi velanmaksuun melko pitkäksi aikaa. Jos moottoripyörä ja puvustus uusitaan entiseen tahtiin ja bileetkin maistuvat niin kuin ennen, eivät rahat ehkä riitä omakotitaloon. Jos omakotitalon hankkimiseen sitoudutaan, tulot riittävät ehkä melkein kaikkeen hauskaan edullisessa vuokra-asunnossa. Lisäksi on saattanut käydä niin, että ensimmäinen koti vuokra-asuntoon on kalustettu ja koneistettu luottokorteilla, osamaksusopimuksilla ja pitkillä laskutusajoilla, jotka kaikki pitäisi maksaa alta pois ennen asuntolainaa.
Tuo pariskunta voisi tehdä ruudukoitten avulla kartoituksen ja edetä toiveista tavoitteisiin kumpikin ensin erikseen ja sitten vaikka yhdessä. Annamme heidän tehdä sen omissa oloissaan, emmekä puutu siihen. Tarkoitus oli vain osoittaa, millä tavoin matka toiveista tavoitteisiin voi olla ongelmallinen.
Nyt kerron, miten itse etenisin 6-lokeroisen ruudukon kanssa ja niin suosittelen muidenkin tekevän, jos kiinostaa.
Kaikki toiveet kannattaa kirjata toiveitten ruutuun. Kaikki mahdolliset keinot ja tapahtumat, jotka voivat johtaa noiden toiveiden toteutumiseen, kirjataan ihmeitten ruutuun. Nyt ei siis edellytetä realistisuutta, vaan keinovalikoiman etsintää. Oma elämäntapa kirjataan sellaisenaan, sillä se on eloa, jokapäiväistä elämää, joka on pysyvyyden ja muutosten perusta. Jos 9-ruutuinen lokerikko on täytetty, sitä voi käyttää apuna tilanne-ruutua täytettäessä. Elämäntilanteesta valitaan ne seikat, joista tahdotaan lähteä liikkeelle ja kirjataan niitä tilanne-ruutuun. Keinot voivat olla monenlaisia, mutta niiden pitää olla käytettävissä omasta tilanteesta lähtien toiveiden suuntaan pyrittäessä. Nyt konkretisoidaan toiveita toteuttamiskelpoisiksi tavoitteiksi.
Tehdään kierros vielä toisin päin. Kirjataan tavoitteiksi myös toteuttamisen arvoiset tavoitteet. Sitten katsotaan minkälaista vahvistusta muiden ihmisten, viranomaisten, pankkien ym. taholta tarvitaan, jotta keinot riittävät omasta tilanteesta näihin tavoitteisiin. Tilanne vahvistetaan sellaiseksi, että siitä todella pääsee käytettävissä olevin keinoin sekä välttämättömiin että arvostamiimme tavoitteisiin. Se saattaa vaatia elämäntavan karsimista ja muunkinlaista muuttamista. Ihmeiden ruutua kannattaa pitää silmällä, sillä sitäkin kautta voi joskus löytyä jotain hyödyllistä: arpajaisvoiton, amerikanperinnön ja veronpalautuksen voi käyttää valittujen tavoitteiden toteuttamiseen, eikä satunnaisten mielijohtumien tyydyttämiseen. Toiveeksi voi kirjata onnistumisen tavoitteiden toteuttamisessa, jos sitä todella toivoo.
Näin toiveet voivat muuttua tavoitteiksi, jotka ovat saavutettavissa. Ainakin toivon niin. Sitä mukaa kun toimintasuunnitelmani selkenee, ryhdyn toiveista tekoihin.
Jos tärkeysjärjestys tuottaa vielä ongelmia, voi valittuja tavoitteita kierrättää valmiiksi täyttämänsä 9-ruutuisen lokerikon kaikissa ruuduissa vuorotellen. Siinä voi nimittäin punnita, miten tavoitteet kestävät oman henkilöhistorian ja tulevaisuuden jatkumossa, tunteiden ja ihmissuhteiden vuorovaikutuksessa, ideoinnin ja konkreettisen maailman vaatimuksissa sekä arvojen ja kunnon sallimissa rajoissa.
On vielä ennen tekoja muistettava ottaa huomioon, että juuri minä vastaan teoistani: jos toteutan tavoitteeni, vastaan seurauksista.
- maura
13:22 - /aie
2004-07-26
Aion ja teen
Nykyisessä tilanteessani voin vain harrastaa väitöskirjan tekemistä. Työkseni haen työtä eli siis teen työkseni työnhakua.
Olen kuitenkin kyllästynyt työttömien ihmisten kohtaamaan pompotteluun, jota jouduin itsekin Alma-hankkeessani tekemään, ja jota olen vuosikymmenien mittaan kokenut. Jotenkin muuten on voitava toimia.
Yritän omaa työnhakuani tehostaessani samalla kehittää itselleni ja muille ihmisille sopivaa toiminnan suunnittelun strategiaa.
Kerron omasta toiminnan suunnittelustani ja metodin kehittelystä enemmän tuonnempana.
- maura
20:10 - /aie



