blogit/blogienkirjoittajatcameroninkoeelaiminakatsopanytitseesi.txt
2005-07-01
Blogien kirjoittajat Cameronin koe-eläiminä: katsopa nyt itseesi!
Jollain tutkijalla nimeltä Cameron on huumorintajua, mutta tutkimus on ihan asiallinen. Hän tekee (englanniksi) blogeihin ja näiden kirjoittajiin liittyvää tutkimusta. Minä ainakin nautin vastaillessani, sillä sainhan taas uuden perusteen katsoa itseeni: lomakkeet peilaavat kuvaa nettipäiväkirjan kirjoittajasta.
Cameron kutsuu yhä mukaan ihmisiä, joilla on tai on joskus ollut oma (tai yhteinen) blogi: vapauttakaa Cameron. Minusta sen voi tehdä ryhtymällä hänelle koekaniiniksi.
Minä huomasin linkin tuohon tutkimukseen joidenkin blogisuosikkieni sivulla. Ajattelin, jotta miksipä en sitten minäkin. Siksi minä kahlasin tutkimuslomakkeet läpi. Vasta tätä juttua kirjoittaessani tajusin, miten paljon olin nauttinut vastailemisesta. Itseäänhän siellä sai tutkiskella ja omaa blogiaan. Sai toki tutkiskella myös suhdettaan maailmaan blogistanina ja ihmisiin online-offline -kohdattavina ammattilaisina.
Käytän joskus joitain tiettyä aihetta myös keinona, jonka avulla etsin tuhansien blogien joukosta uusia löytöjä suosikkilistalleni entisten lisäksi. Tällä kertaa löysin joitain blogeja suosikkilistalleni, kun katsoin Mistä maailmalla puhutaan (blogilista.fi) -listalta, mitkä blogit linkittivät MIT:n blogitutkimuksen sivulle. Enemmänkin sieltä olisi voinut löytää, sille linkittäjiä on tätä kirjoittaessani 31. Tämänpäiväinen rupeamani blogistanissa tulee kuitenkin täyteen juuri näillä minuuteilla. Toiste sitten.
Linkitän suosikkilistani muut koe-eläimet tähän niistä blogiensa jutuista, joista linkin löysin.
Antti-Juhani Kaijanaho
Ihan kiva elämä - Rather nice life
Kangasala
Janka's log
Meiran weblog
my typo
Kolikon kääntöpuoli
marginaali näyttää tutkimuslomakkeetkin.
Tälläkin kertaa monet blogisuosikeistani jäivät juttuni ulkopuolelle, sillä en löytänyt kaikkien sivuilta tämän testin painiketta. Siitä päättelen, että suosikkini eivät ole keskenään aivan samanlaisia. Tunnustankin näin meidän kesken, että minulla on omasta mielestäni varsin monipuolinen suosikkista. Pidän sitä ainakin toistaiseksi vielä lukkojen takana blogilista.fi -palvelussa.
-- mmmt
23:06 - /blogit




