Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

blogit/muidennettipaivakirjojenaarellahuomattua.txt

2005-03-29

Muiden nettipäiväkirjojen äärellä huomattua

Aina silloin tällöin on hyvä katsella ympärilleen, sillä lähistöllä saattaa olla muitakin ihmisiä. Täällä blogistaniassa ei Aloitusmaiseman ympärillä ole ihmisiä, vaan blogeja. Kerron liitteessä, millaisia blogeja olen viime aikoina seurannut.


Poikani Antti-Juhani Kaijanaho on kirjoittanut viimeaikoina usein englanniksi. Antti-Juhanin suomenkieliset jutut löytää näytölleen palkin linkistä fi, mutta joukossa on kyllä silloinkin englanninkielisiä netissä tehtyjen testien tuloksia. Tiedemies Seikkailee tutkivalla otteellaan suomalaisen tiedeyhteisön lisäksi muiden aiheiden parissa. Sedis blog on kiinnostava erityisesti tieteellisen tarkkojen elokuvajuttujensa vuoksi, mutta myös elämänmenosta ynnä muusta on mukava lukea. Lovelacen testi on blogi, jota seuraan, vaikka näkökulmat ovat usein ärsyttäviä. Blogista löytyy ärsytyksen vastapainoksi silloin tällöin oikeinkin mukavaa Kanadan kulttuurin ja kanadalais-suomalaisen perheen elämänmenon kuvausta. Melkeinpä vastakohtaksi nousee rauhallisen asiallinen kirjoittamisesta ja elämänmenosta nimensä mukaisesti kertova blogi KunKirjoitan.

Ihan kiva elämä on nimensä näköinen blogi, jonka palkista voi esimerkiksi hakea itselleen taiteilija Pörrö Sahlbergin tekemän ilmaisen seinäkalenterin 2005 tai kurkistaa Suomen nettikameroiden kautta, miltä maamme maisemat näyttävät. Rosa Meriläisen nettipäiväkirjan sivut eivät vieläkään aukea Dillo-selaimellani, vaikka siitä on ollut hänen itsensä ja poliittisen avustajankin kanssa puhetta. Pitänee joskus käydä lukemassa hänen blogiaan kirjaston koneiden IE-selaimilla - tosin aikaa siihen on varattava ja kuntoa, sillä kirjaston koneita joutuu jonottamaan vartin vuoroa varten joskus puolikin tuntia. Viime käynneilläni en ole ehtinyt niin pitkälle kirjaston avoinna ollessa. Kolumnit ja puhteet saan toki näkyvilleni. Sieltä löytyy muiden muassa Vihreiden ryhmäpuhe köyhyydestä ja eriarvoisuudesta ja kahden kansanedustusvuoden välitilinpäätös Katso kauas, näe myös lähelle.

Marleena kertoo blogissaan Kesät talvet ajankohtaisia jokapäiväisiä kuulumisiaan ja jakaa lukijalle muistoja elämän matkan varrelta. Niin tekee myös maalainen, jonka yhteisöelämäteema häivähtelee vieläkin jutuissa mukana. Jopa näitäkin leppoisampi tunnelma on museopaivakirjassa, joka kertoo elämästä Ranskassa. Hassuja Heräämisiä tarjoaa nuorekkaan elämänkokemuksen sävyttämää vauhdikasta elämänmenoa. sofia=viisaus elää parisuhteen onnen ja ongelmien keskellä, niin että häävalmistelut ovat olleet viime aikoina esillä. Jokin aika sitten rinnakkaisblogilla täydentynyt Hillitty Kukko on viime aikoina aika lailla testannut itseään netistä löytyvien testien avulla ja tuloksista on tietenkin linkki noihin testeihin, mutta rinnakkaisblogi -C- on hieman kertovampi blogi. Luen myös aika usein, mitä kameleontin tavoin muotoaan aika ajoin muuttava merkintöjä tommipommi pohtii ja kritisoi tai silloin tällöin päivittyvä englanninkielinen Kimmo's blog tarjoaa, mutta seuraan myös ajoittain hyvinkin taitavasti kirjoitettua Räksytystä Raitilta.

09:33 - /blogit