Aloitusmaisema

Uusi blogi osoitteessa mmmt.info. Tämä on arkistokappale.

meta/todellisuussuhteenkartoitustaaloitusmaisemassa.txt

2004-12-16

Todellisuussuhteen kartoitusta Aloitusmaisemassa.

Käytän todellisuuhteen kartoittamiseen ristinolla -tyyppistä ruudukkoa, jossa on kahdeksan kolmen ruudun linjaa, joiden kaikkien olisi hyvä olla elämän sujumisen kannalta kunnossa. Jos elämä ei suju mallillaan, voi jonkin ruudun sisältämissä asiossa olla jotain ongelmallista. Eiköhän työttömyys ole sellainen elämäntilanne, jossa on jotain pielessä. Olisi kuitenkin löydettävä ongelmakohdat ja korjattava ne mahdollisimman hyvin.


Minä olen kirjoittanut suuren osan näistä Aloitusmaiseman teksteistäni niiden sisällön lisäksi myös toisin perustein. Työttömänä työnhakijana kokeilen tässä samalla paria kehittelemääni apuvälinettä. Kyseessä on kaksi vastuulliseen ja päämäärätietoiseen toimintaan tähtäävän harkinnan apuvälinettä. Toiminta, jota harkitsen ja johon tähtään, on rahoitettu filosofian tutkiminen, mutta myös pestauminen osaavaksi filosofiksi tai filosofina muiden palkolliseksi ovat samalla vireillä.

Kummankin harkinnan apuvälineen perusruudukko on tyrkyllä tuossa oikealla palkissani (tai joidenkin selainten näytöllä tuolla sivun lopussa noin kahdenkymmenen jutun jälkeen). Ensimmäisen avulla kartoitan omaa elämäntilannettani (todellisuussuhteen nimellä) ja toisen avulla kehittelen toteuttamiskelpoisia suunnitelmia. Tarkoitukseni ei ole julkistaa jutuissani itsestäni ja suunnitelmistani kaikkea sitä, mitä noihin tarkoituksiin voisin kirjoittaa, mutta jotain kuitenkin.

Apuvälineistä huolimatta kartoitus ja suunnittelu vievät minulta oman aikansa. Elämäntilanne voi joskus olla niin kimurantti, että sen sisältämien kehityksen ja muutoksen mahdollisuuksien etsimiseen menee enemmän kuin 500 päivää ja joiltakin voi mennä vielä paljon pitempäänkin. Näin on varsinkin silloin, kun ensimmäiset umpisolmut ovat syntyneet jo lapsuudessa, eikä solmuttuminen ole myöhemminkään kovin paljoa vähentynyt. Minulle itselleni niin on käynyt.

Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että kirjoittaminen selkiyttää käsitystäni itsestäni ja kaikesta muusta kohdalle osuneesta. Minä siis olen noita kimurantin elämän eläjiä, joten solmujen aukominen ja elämänlinjan oikominen vievät aikaa. Teen kuitenkin parhaani. Kartoitan elämäntilannettani ja suunnittelen toteuttamiskelpoista toimintaa. Virittelen elämääni tahtomani toiminnan suuntaan ja teen tässä samalla jo, mitä voin.

Toivon hyvää

00:56 - /meta